22.12.2010

Graham crackers


Tämän vuoden jouluviemisiksi molempien vanhemmille syntyi iso kasa pieniä graham crackereita. Tästä ei kyllä resepti helpotu ja maku oli mainion juustoinen (siis ihan ilman juustoa). Näitä tehdään varmasti toistekin!


2,5 dl Bulgarianjugurttia
2,5 dl sulatettua voita
8,75 dl grahamjauhoja
2 tl suolaa



Sekoita jugurtti ja voisula keskenään ja kuivat aineet keskenään. Lisää kuivat aineet jugurtti-voisulaseokseen ja jätä taikina tekeytymään huoneenlämpöön 12-24 tunniksi.

Leivo taikinasta ohuita keksejä, pistele ne haarukalla ja paista 210-asteisessa uunissa n. 8 minuuttia.

14.12.2010

Joulukorttitehtailua



Tämän vuotinen joulukorttirumba on viimein on saatu päätökseen! Ja kerrankin ajoissa ennen virallista postituspäivää... Ristipistopakkaukset löytyivät Menitan alennusmyynnistä joskus viime keväänä ja niitä on sitten uskollisesti värkätty vuodenaikaan katsomatta. Viimeistelyksi liimasin joulusukkien taustaksi väreihin sopivan huovan ja tietysti myös nauhan, jotta koristeen saa roikkumaan kun sen on ensin irrotellut kortista.

28.5.2010

Toscakakku

Isin synttärivierailulle syntyi viemisiksi ensimmäinen ihan alusta asti itse tehty toscakakku. (Joskus ammoin on tullut testailtua "lisää-vain-vesi"-tyyppisiä kakkutarvikepaketteja..)

Pohja:
2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl kermaa
100 g voisulaa

Pinnalle:
75 g mantelilastuja
75 g voita
1 dl sokeria
1,5 rkl vehnäjauhoja
1,5 rkl maitoa

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, lisää vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet sekä lopuksi kerma ja voisula. Levitä taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle. Paista pohjaa ensin 200 asteisen uunin alatasolla noin 15 minuuttia.

Sillä aikaa kun pohja kypsyy, tee kuorrute. Mittaa kattilaan mantelilastut, voi, sokeri, vehnäjauhot ja maito. Kiehauta. Levitä kuorrute osittain paistetun pohjan päälle ja jatka paistamista, kunnes pinta on saanut kauniin värin.

16.2.2010

Vanhentumista


Jos juhlaa ei tee itse, ei sitä tee kukaan.
Viime vuodesta viisastuneena (vanhempi ja viisaampi?) tilasin kermakakun tällä kertaa ajoissa!
Ekbergiltä, tottakai.