29.10.2009

Juustokeksit

Kun uuni nyt kuitenkin oli kuumana kauralastuja varten ja jääkaapista sattui löytymään juuston jämiä, pyöräytin vielä juustokeksejäkin ihan testimielessä. Resepti oli yksinkertaisista yksinkertaisin:


100 g juustoraastetta
100 g voita
100 g vehnäjauhoja

Nypi kaikki aineet yhteen taikinaksi. Muodosta taikinasta pötkö ja leikkaa se suht. ohuiksi siivuiksi. Painele siivut haarukalla ennen paistamista. Paista keksejä 200 asteessa kunnes ne ovat kauniin vaaleanruskeita

Kauralastut

Joskus muinoin tehtiin yläasteen kotitaloustunnilla kauralastuja. Kaikesta helppoudesta huolimatta niitä ei ole tullut sen jälkeen juurikaan harrastettua, mutta nyt tuli sitten muutos siihenkin asiaan! Aika oli taas tehnyt tehtävänsä ja pellille päätyi hiukan turhan kookkaita taikinanokareita, tuloksena jättikeksejä. Vaan eipä se makua pahentanut..
 
100 g voita
2 dl kaurahiutaleita
1,5 dl sokeria
1 kananmuna
1 rkl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Sulata voi ja sekoita loput aineet siihen. Nostele lusikalla pieniä taikinanokareita pellille. Muista jättää reilusti väliä, että keksit pysyvät erillään toisistaan myös uunissa. Paista 175 asteessa 5-7 min tai kunnes keksien reunat saavat vähän tummempaa väriä.

22.10.2009

Apinavallankumous

Apinat ovat vallanneet meidän makuuhuoneen.
Kiitos, äiti!