22.12.2008

Piparikuusi

Tänä vuonna on osunut silmiini monen moninaista piparikuusta ja pitihän sitä sitten itsekin yrittää. Oman säveltämisen lopputulos näyttää ylhäältä päin lähinnä joulukukalta ja sivusta ei ihan siltäkään.










Ensi vuonna sitten tästä oppineena hiukan useampia piparikerroksia.

21.12.2008

Keksi-iltamat

Joulun viemisiksi molempien vanhemmille valmistui tänään iso kasa pikkuleipiä. Osasta tuli jopa viemiskelpoisia :).

Ensimmäinen yritelmä oli Milla Magian haarukkaleivät, joita joskus pikkunappulana muistan leiponeeni.

150 g voita
1½ dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1½ dl perunajauhoja
½ tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta

    Hiero rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää loput aineet ja sekoita. Tee taikinasta pieniä pyöryköitä ja nosta ne leivinpaperin päälle pellille. Litistä pyörykät haarukalla ja paista 175 asteessa n. 10min.

    Viime kertaisesta pikkuleipien leipomisesta oli ehtinyt vierähtää hetken aikaa ja niinpä meillä taisi tulla vähän reilun kokoisia palleroita. Jäivät mokomat vähän raakileiksi kun ruskeasta taikinasta ei niin hirvittävän hyvin nähnyt kypsyysastetta...

    No, onneksi tarina jatkuu seuraavilla pikkuleivillä, eli nöttereillä (resepti alunperin kirjasta Rieskaa ja rössypottuja):

    300 g voita
    200 g fariinisokeria
    1 muna
    1,5 dl kuorineen rouhittuja manteleita
    2 tl kanelia
    1 tl kardemummaa
    2 tl leivinjauhetta
    n. 350 g vehnäjauhoja
    pinnalle raesokeria

    Vatkaa rasva ja sokeri. Lisää muna edelleen vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon. Tee pyöreitä palloja ja kasta ne raesokerissa. Asettele pallot pellille sokeripuoli ylöspäin. Paista 200 asteessa n. 10 min.

    Lopuksi syntyi sitten vielä halvakeksejä:

    200 g voita tai margariinia
    2 dl sokeria
    1 kananmuna
    1 rasia vaniljahalvaa (100 g)
    4 dl vehnäjauhoja
    2 tl leivinjauhetta
    1 1/2 dl mantelirouhetta

    Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna edelleen vatkaten. Murenna halva ja lisää se taikinaan. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää sitten seos taikinaan. Pyörittele taikinasta pieniä palloja ja asettele ne leivinpaperille. Muista leviämisvara. Palloja voi myös litistää hiukan. Paista 175 asteessa n. 8-10 min, kunnes reunat hiukan tummenevat.

    13.12.2008

    Sienirisotto

    Tänään meillä vaihteeksi vähän panostettiin ruokapuoleen ja lopputuloksena syntyi kerrassaan mainio risotto.

    Alkuperäisreseptiä hiukan retusoitiin eli kuivatut herkkutatit vaihdettiin tuoreisiin herkkusieniin, mutta se ei ainakaan makua pilannut. Hiukan ravintolamaisempaan lopputulokseen oltaisiin varmaankin päädytty jos oltaisiin uskallettu käyttää oikein RUNSAASTI parmesaaniraastetta. Niinhän se aina menee: kerman kera siitä saa...

    200 g herkkusieniä
    2 valkosipulin kynttä
    1 sipuli hienonnettuna
    2 rkl oliiviöljyä
    suolaa
    mustapippuria
    6 dl kasvislientä
    1 dl kuivaa valkoviiniä
    3 dl risottoriisiä
    50 g voita
    runsaasti raastettua parmesaania
    koristeeksi hienonnettua persiljaa

    Kuumenna öljy kasarissa ja kuullota hienonnettua valkosipulia ja sipulia kunnes alkavat pehmetä. Lisää puolet voista ja sienet sipulin joukkoon ja kuullota vielä hetki. Kaada sitten riisit kasariin ja kuullottele noin 5 minuuttia. Lisää valkoviini kasariin ja sekoittele kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut. Lisää kuumaa kasvislientä pieninä annoksina kasariin. Keitä risottoa liedellä n. 20 minuuttia useasti sekoitellen. Lisäile lientä tarpeen mukaan. Kun risotto on kypsynyt sopivaksi, vähennä lämpöä ja lisää loput voista, parmesania sekä hiukan lehtipersiljaa. Sekoita, tarkista maku ja mausta tarvittaessa vielä suolalla ja mustapippurilla. Tarjoa heti.

    8.12.2008

    Uunijuurekset

    Sain tässä taannoin niin ihania uunijuureksia lounaaksi, että piti kokeilla josko sellaisia voisi saada kotonakin.


    pala juuriselleriä
    pala palsternakkaa
    pari isoa porkkanaa
    puolikas lanttu
    2 rkl balsamicoa
    2 rkl rypsiöljyä
    2 rkl hunajaa
    timjamia, suolaa, mustapippuria


      Paloittele juurekset ja laita ne uunivuokaan. Sekoita balsamico, öljy, hunaja ja mausteet ja kaada kastike juuresten päälle. Kääntele juureksia niin, että ne peittyvät kastikkeeseen. Paista 175 asteessa noin 1 - 1,5 tuntia palojen koosta riippuen.

      Jouluaskartelua

      Vihdoinkin muutto on jo siinä vaiheessa että voi vähitellen keskittyä vähän muuhunkin puuhailuun.

      Kuukausi sitten hankin kädentaito-messuilta tarvikkeet paperinarupalloa varten ja viikonloppuna kaivoin paketin esiin. Tänään pallo sitten valmistui kun sain valotkin vielä ujutettua paikalleen.