26.8.2009

Mustikkapiirakka

Meillä tehdään herra A:n makumieltymyksistä johtuen mustikkapiirakka yleensä Sunnuntain valmiiseen murotaikinaan, mutta välillä pitää kokeilla myös vaihtoehtoisia reseptejä. Niistä tällä kertaa vuorossa vanhanajan mustikkapiirakka. Ainakin allekirjoittaneelle tämä maistui vähän turhankin hyvin...

Pohja:
2 munaa
200 g hienoa sokeria
1 dl maitoa
1 dl kuohukermaa
1 dl voisulaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Täyte:
0,5 l mustikoita
1/3 dl perunajauhoja (mikäli käytät pakastemustikoita)


Muruseos piirakan päälle:
50 g pehmeää voita
100 g hienoa sokeria
1 dl vehnäjauhoja

Sekoita munat ja sokeri huolellisesti keskenään. Sekoita joukkoon maito, kerma ja voisula. Sekoita jauhot ja leivinjauhe ensin keskenään ja lisää seos sitten valmiiksi tehtyyn nestepohjaan. Sekoita vain sen verran, että saat tasaisen taikinan. Levitä taikina tasaisesti leivinpaperilla päällystetylle uunilevylle. Ripottele mustikat taikinan päälle. Nypi käsin pehmeä voi, sokeri ja jauhot murumaiseksi seokseksi ja ripottele piirakan päälle. Paista piirakkaa 200-asteisessa uunissa 25–30 minuuttia. Tarjoa vaniljajäätelön, kermavaahdon tai vaniljakastikkeen kanssa.

Kanttarellimuhennos

Torilta tarttui tässä erään kerran mukaan pussillinen kanttarelleja ja nyt ne pääsivät pannulle asti. Tästä saattaisi vaikka tulla syksyistä perinneruokaa...

1 l kanttarelleja
1 sipuli
1 rkl voita
2 dl kermaa

Paista pilkottuja kanttarelleja kuivalla pannulla, kunnes neste on haihtunut ja sienet kuivuvat. Lisää sipulisilppu ja voi ja jatka paistamista kunnes sipulit ovat kypsiä. Lisää kerma ja anna kiehua kokoon (koko ajan sekoittaen), kunnes koostumus on sopiva.

2.8.2009

Tomaattisalaatti

Tässä tämän kesän ykkössalaatti. Helppo ja kaikin puolin täydellinen kesäruoka.


kypsiä maukkaita tomaatteja
ruohosipulia ja/tai kevätsipulin varsia
tuoretta basilikaa
valkosipulijauhetta
oliivi- tai rypsiöljyä
herbamarea

Kuutioi tomaatit ja silppua basilika ja ruohosipuli. Sekoita ja mausta reilulla valkosipulijauheella, lorauksella öljyä ja ripauksella herbamarea. Sekoita hyvin ja anna maustua jääkaapissa vaikkapa yön yli.